3.9.08

Helsinki-pyörä

Mistäpä Helsinki-muistojen blogin kirjoittamisen voisi paremmin aloittaa kuin maamerkistä, joka oli saanut nimensäkin kaupungin mukaan.

Linnanmäen vanha maailmanpyörä, Helsinki-pyörä, purettiin heti kesäkauden päättymisen jälkeen syyskuussa 2005.

Muistan ensimmäisen kerran, kun ajelin Helsinki-pyörällä. Elettiin 1970-luvun puoltaväliä, ja monet kutsuivat Linnanmäen komistusta vielä vanhaan malliin Boston-pyöräksi, vaikka tupakkamainonta olikin kielletty muutamaa vuotta aiemmin. Viisi-kuusivuotiaana pääsin ensimmäistä kertaa sekä maailmanpyörään että Stadionin torniin, ja nämä muistot jotenkin sekoittuvat mielessäni. Muistan katselleeni kauas alas puunlatvoihin. Ihmettelin pieninä täplinä näkyviä ihmisiä ja huiskutin mummolle ja rattaissa istuvalle pikkusiskolle, jotka tietenkään eivät huomanneet mitään.

Viisitoista vuotta meni ilman, että maailmanpyörä olisi näytellyt mitenkään merkittävää osaa elämässäni. Kerran kesässä piti päästä Lintsille vuoristorataan, ja tivolissa kävimme aina, kun se pysähtyi Pihlajamäen kentälle.

Vuonna 1990 muutimme silloisen mieheni kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiimme Linnanmäen kupeeseen, ja aloimme käydä huvipuistossa harva se perjantai-ilta. Kuuntelimme bändejä, söimme hattaraa ja pop-cornia, ja silloin tällöin kävimme parissa laitteessakin.

Suosikkejamme olivat vuoristorata ja maailmanpyörä. Maailmanpyörässä emme suinkaan käyneet ihailemassa maisemia. Ehei. Maisemat avautuivat vuoristoradasta, jonka toinen hyvä puoli oli, että siinä sai kiljua. Maailmanpyörän keinuvassa gondolissa hämärtyvinä loppukesän iltoina pussailimme, höpöttelimme lemmekkäästi ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuuttamme.

Ei kommentteja: